Matkailu avartaa – oma maa mansikka, muu maa mustikka

Aina kun jengi miettii lomalle lähtöä aletaan tsuumailemaan halpoja ulkomaanpakettimatkoja tai miettimään jotain erikoisia vaellusretkiä Väli-Amerikan viidakkoon tai kuukauden reissua Taru sormusten herrasta maisemiin tai vaikka viinitila pyöräretkeä Etelä-Ranskassa. Usein unohtuu että tässäkin toisinaan pätee sanonta “oma maa mansikka, muu maa mustikka”.

Kotimaanmatkailu on suositumpaa nyt kuin pari vuosikymmentä sitten, muttei kuitenkaan vielä yhtä suosittua kuin menneillä vanhempiemme nuoruusvuosikymmenillä kun matkailuun ei ehkä ollut yhtä paljon rahaa ja usein kotimaanmatka vei voiton ulkomaanmatkasta. Monikaan ei ole käynyt koskaan esimerkiksi Suomen lapin upeissa erämaamaisemissa, mutta on käyty vaikkapa pohjoisessa Ruotsissa hiihtoreissulla. Vielä useammalta on jäänyt kokematta Itä-Suomen jylhät luonnonpuistot upeine vaellusreitteineen ja kotimaan maatilamatkailun antimia eivät suomalaiset vieläkään oikein ehkä osaa arvostaa.

Kesä on jo lopuillaan, mutta vielä on muutama intiaanipäivä jäljellä ennenkuin illat pimenevät liian varhain ja yliopiston ovet aukeavat. Päätimme siis porukalla pakata reput ja teltat ja ladata spriikeittimet ja lähteä kiertämåän itärajan karhumaastoja. Joensuu oli ennestään tuttu Ilosaarirokin merkeissä, mutta siihen se tuntemus sitten jäikin. Tälläkertaa matkalle ei lähdetty musiikkia kuuntelemaan vaan erämaan hiljaisuutta ja sairaan pelottavia kaukaisia karhujen urahduksia. Suunta kohti Kolin kansallispuistoa! Reissusta jäi amatööri vaeltajille muutama oppikin hanskaan:

Oppitunti yksi: älä jätä rinkasta vaihtosukkia pois 😀 😀 Aatukka nimittäin jotenkin unohti pakata sukat ja niitä samoja tennissukanrämiä sitten pestiin joka helevetin purossa (juu juu pesuainetta oli mukana, sitä pohjavesiystävällistä saippuapalana).

Oppitunti kaksi: kahden hengen minitelttaan hädintuskin mahtuu kaksi, kolmas joutuu nukkumaan ovensuussa jalkopäässä. Tällä reissulla jalkopäähän sijoitettiin Mikki, joka oli meistä lyhyin, ei kuulemma ollut hyvät tuoksut siellä 15km päiväkävelyn jälkeen.

Oppitunti kolme: Vaikka kananmunat ovat energiapitoista ruokaa ja sinänsä törkeen hyvä ajatus vaellusruuaksi, ole varma että ainakin yksi muna rikkoutuu laukkuusi ja taas tarvitaan sitä luontoystävällistä saippuapalaa. Ehkä ensikerralla sittenkin vaan reilummin niitä retkeilijän pussiruokia.

Oppitunti neljä: Korvatulpat öiseen aikaan voisivat pelastaa joukkohysterialta kun metsän toiselta laidalta kuuluu karhujen urahtelua. Voi helvetti suoraan sanoen, kun saattaa viittä aikaihmistä pelottaa karhun syömäksi tuleminen.

Oppitunti viisi: Ota tähän aikaan vuodesta mukaan sienikirja, niin ei tartte arpoa että mitkä sienet on syötäviä ja mistä saattaa tulla vähän hassu olo. Tuoreessa muistissa leffa Into the Wild ja pelko siitä että joku rämä maailmansotien aikainen bussi olisi viimeinen hautamme.

Oppitunti kuusi: älä ahnehdi päivämatkojen kanssa, vaan jätä sopivasti aikaa luonnon mahtavuuksien ihastelulle ja mäihäuimareissuille. Ennemmin lyhyempi reissu ja enempi kokemuksia, kuin rakot jaloissa aamusta iltaan juoksemista.

Be Sociable, Share!
This entry was posted in Matkailu. Bookmark the permalink.

Comments are closed.